Helsingin messut! (Ja seksikäs paljastus!)

Kirjojen äärellä messuillaan Helsingissä tällä viikolla torstaista sunnuntaihin. Minut voi bongata kahdesta ohjelmasta:

seksia_kuuma_aalto_kansi

Anna Ala-Soiroá: S.E.K.S.I.Ä – Kuuma aalto

Kun kuusikymppinen nainen saa lahjakortin eroottiseen iltaan, ennakkoluuloille on tiedossa pöllytystä. Railakas ja sumeilematon parodia saa posket kuumenemaan ja naurun hersymään.

Aika 27.10.2016, 19:00
Paikka Kirjakahvila
Esiintyjät Anna Ala-Soiroá

marraskesi

Spefin keinoin kiinni nykytodellisuuden kipukohtiin

Sensuurin välttämiseksi on hallitsevia arvosteltu parodian, piiloilmaisujen ja vaihtoehtoisten maailmojen avulla. Nyky-Suomessa kirjallisuutta ei enää juuri sensuroida. Miksi siis tarvitsemme spekulatiivista kirjallisuutta näyttääksemme nykytodellisuutemme kipukohtia? Keskustelemassa Johanna Sinisalo, Kari Välimäki, Anu Holopainen ja Maija Haavisto.

Aika 28.10.2016, 10:30
Paikka Aino
Esiintyjät Johanna Sinisalo, Kari Välimäki, Anu Holopainen, Maija Haavisto

Kuten huomaatte, torstain nimi on aivan tuntematon esikoiskirjailija! Miksi minä olen lavalle tunkemassa? No senpä vuoksi, että Anna Ala-Soiroán (lausutaan ranskalaisittain suaroaa) takana on kaksi nuortenkirjailijaa, minä sekä Ansu Kivekäs, jonka säkenöivästä päästä koko S.E.K.S.I.Ä – Kuuma aalto -kirjan idea on. Toissa syksynä hän kertoi siitä minulle Tampereen junassa, jossa törmäsimme aivan sattumoisin matkalla Suomen Nuorisokirjailijat ry:n pikkujouluihin. Koska olen parodian, satiirin ja kreisihuumorin ystävä, innostuin ajatuksesta kovasti, ja lopputulos oli se, että kirjoitimme tarinan yhdessä. Tarkemmat toki huomaavat, että kyseessä on kotoisampi versio huiman suositusta S.E.C.R.E.T -erotiikkaviihdesarjasta, ja se on ehdottomasti kirja, jota on ollut hauskinta kirjoittaa ikinä😀

(PS: Kyllä, annoin röyhkeästi Kuumalle aallolle Goodreadsissa 5 tähteä! x-D )

Nuorisokirjailijat 70 vuotta! Värikäs kuvakavalkadi :)

tuijajataina

Suomen Nuorisokirjailijoiden 70-vuotissynttäreitä juhlittiin 8.10.2016 Teatterimuseolla. Vieraita vastaanottamassa oli kruunupäinen puheenjohtajamme Tuija Lehtinen, tässä vastaanotettavana Taina Haahti.

lohhari.jpg

Vastaanottamassa oli myös… lohikäärme! Puitteet olivat kirjaimellisesti fantastiset🙂

Ensimmäisenä ohjelmanumerona esitettiin yhdistyksen juhlakronikka, jossa luettiin myös sitaatteja jäsenien kirjoista vuosikymmenien varrelta, ja historiakatsauksen välipaloina ihana Merry Ladies -kuoro esitti ikivihreitä laulelmia. Loppuhuipennuksena yhdistyksen kunniajäseniksi kutsuttiin kirjailijat Maijaliisa Dieckmann ja Kari Vaijärvi, paljon onnea!❤

(Esiinnyin itse edellämainitussa ohjelmassa sitaattien lukijana, joten siitä en valitettavasti saanut näpsittyä kuvia, mutta eiköhän Nuokkareiden Facebook-sivulle ilmesty siitäkin kuvia ennen pitkää!)

Suurta suosiota sai Teatterimuseon tarjoama mahdollisuus sonnustautua puvuston antimiin:

nettaemilia.jpg

Netta Walldén (vas.) on kuin Jane Austenin romaanista, Emilia Lehtisen hatulla on silmät!

laajisjailmi

Suloinen Ilmi Villacís ja räyheä Jukka Laajarinne. Jukan asun herättämä mielikuva ei ehkä ole ihan lastenkirjallisuusainesta… X-)

kirstiansutaina

Selfieitä, melfieitä ja muita fotoja otettiin ahkerasti. Satuprinsessa Kirsti Kuronen jelppii kameratyössä silinteripäistä Ansu Kivekästä ja, öh, parsakaalipäistä Taina Haahtia.

hatut

Tarjolla oli tietenkin hengen ravinnon lisäksi myös buffet-pöydällinen herkkuja makunystyröille. Ruokasalin keskuspöydässä istuvat kirjailijat näyttävät aika herkullisilta itsekin!😀

paivimariakirsi

Kakkua haarukoimassa Marie Antoin… ei, sehän on Päivi Lukkarila! Päiviä vastapäätä ruusuinen Maria Kuutti sekä Pikku Prinssi -henkisesti pukeutunut Kirsi Pehkonen.

maggismarjut

Mystinen Madame Rhiannon (Marjut Hjelt, oik.) ennusti tarot-korteista näkymiä kirjailijoiden tulevista teoksista. Tässä tulevaisuuteen kurkistaa Magdalena Hai.

tuula

Tuula Sandströmin esityksessä kuultiin laulua ja runoja, hersyvällä huumorilla höystettynä tietenkin🙂

bandi

Tanja Järvinen -trio tanssitti juhlakansaa, settiin sisältyi myös Kirsti Kurosen Likkojen lipas -teoksen runoja lauluiksi sovitettuina.

Niin, ja se oma kostyymini. Päädyin satumaisen sijasta eksoottisempaan valintaan, kimaltavan liehuvaan inkapapittaren asuun:

anupoppamies

Paljon onnea, Suomen Nuorisokirjailijat ry! Jatkukoon toiminta yhtä virkeänä kuin tähänkin saakka!🙂

Turku kutsuu taas!

Turun kirjamessut alkavat ensi perjantaina, ja perinteiseen tapaan Suomen Nuorisokirjailijoilla on siellä oma, upea osasto numerolla A17!🙂

Treffit-haastatteluissa kirjailijat kertovat vapaa-ajan harrastuksistaan, paneelikeskusteluissa käsitellään kummia ja kummituksia, selkokirjojen saloja sekä mielikuvituksen sukupuolesta. Lisäksi osastolla voi tarkkailla kirjailijoita ihan oikeissa hommissaan live-kirjoituspisteellä. Tulkaa katsomaan ja kuulemaan!

turku16eka

turku16toka

turku16kolmas

Muinaisen äärellä

Nolo tunnustus: Astuvansalmen kalliomaalaukset ovat aika lähellä kesämökkiäni, mutta tähän mennessä en ole saanut aikaiseksi käydä niitä katsomassa, vaikka aikomus on ollut päällä niin kauan kuin kalliomaalauksista olen ylipäätään tiennyt.

No, asia on viimein korjattu. Lämpimänä syyskesän päivänä astelin Suurlahden-Ristiinantien varrelta lähtevälle metsäpolulle, jota noin kaksi ja puoli kilometriä seuraamalla pääsee Astuvansalmen kalliomaalauksille. Etelä-Savon metsämaisemat ovat mielestäni kauneinta Suomea, ja polkua kulkiessa luontohullulle tarjoutuikin upeita elämyksiä.

astuva_polku

Reitti kalliomaalauksille oli merkitty ainoastaan alkupäästä, mutta polkua oli kohtuullisen helppo seurata, vaikka paikoin siitä näytti erkanevan pieniä sivuhaaroja.

astuva_jarvimaisema

Saimaan syvänsinistä vettä pilkotti näkyviin tämän tästä.

astuva_pitkospuut

Kosteikkojen yli pääsi kätevästi pitkospuita pitkin.

astuva_maahisenikkuna

Liekö tämä maahisten maisemaikkuna?

astuvan_kivet.jpg

Melko loppupäässä reittiä oli tämä erikoinen kivikasa. Kenties kalliomaalauksilla kävijät ovat lisänneet siihen omia kiviään? Minulta jäi kivi laittamatta, koska olen kamala köpelys, enkä halunnut vahingossa rojauttaa koko kasaa nurin.

astuva_saari

Järven hohtava taivaspeili on maailman kauneimpia näkyjä❤

astuvan_juurella

Viimeisen mäenharjan jälkeen oli edessä vielä jyrkät portaat, ja sitten alkoikin sydän tykyttää…

astuva_hirvi2

Valokuvat eivät mitenkään tee oikeutta sille tunteelle, minkä nämä maalaukset herättävät.

astuva_hirvi1

Kuva-aiheet käsittävät enimmäkseen ihmisiä, hirviä ja veneitä. Hirviä ja ihmisiä on molempia noin 18-20, mutta omin silmin en hahmottanut niin monia.

astuva_ihmishahmo1

On aivan käsittämätöntä ajatella aikaa, joka kuvien maalaamisesta on kulunut. Vanhimmat maalaukset ovat noin 5000 vuoden takaa.

astuva_kasi

Punainen kädenjälki on hyvin selkeä, mutta kuvatessa se jäi valitettavasti hieman puun oksien varjoon. Katsellessa jälkeä, jonka joku ammoin elänyt ihminen on painanut kiveen ja jättänyt viestiksi meidän aikoihimme asti, aistii samaan aikaan voimakkaasti sekä ihmiselämän katoavaisuuden ja merkityksettömyyden, että elämän suunnattoman suuren merkityksellisyyden.

Jotain sentään juhlasyksyyn

Syksyllä tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun esikoiseni Kristallien valtakunta ilmestyi Kariston kustantamana. Romaania minulta ei juhlasyksynä ilmesty, mutta novelli sentään: olen mukana Osuuskumma-kustannuksen Marraskesi-antologiassa, joka ilmestyy lokakuun aikana. Mukana on useita hienoja kirjoittajia, esimerkiksi J.S. Meresmaa, Anni Nupponen ja Maria Carole, joten varmasti on lukemisen arvoinen paketti!🙂

marraskesi

Fillarini kävi Visbyssä

Gotlanti, tuo kaunis vanha viikinkisaari, lilluu aivan lähistöllä, mutta jotenkin sinne ei ole saanut aikaiseksi lähteä käymään. Nyt fillarini kuitenkin kuuli, että Visbyhyn pääsee kätevästi risteillen suoraan Helsingistä! Tuumasta toimeen ja reissu varaukseen.

Länsisatamassa joutui odottelemaan ulkosalla hyvän tovin, ennenkuin Silja Europa oli peruutellut asemiin. Fillarin kyytiläinen ehti jäähtyä ytimiä myöten kostean koleassa meriviimassa, mutta onneksi siitä ei seurannut mitään karmeaa ruttoa, vaan seuraavana aamuna päästiin huristelemaan Visbyn aurinkoiseen päivään.

Visbyssä sijaitsee kuulemma Peppi Pitkätossun talo, jossa ehkä olisi ollut ikään kuin ammatillinen velvollisuus käydä, mutta luonto ja historiallinen keskusta houkuttivat enemmän. Visbyssä on erinomaiset pyörätiet, ja matka rullasi rantaa myöten pohjoiseen. Asvaltoitu tie päättyi tämän näköiseen paikkaan:

visby_kallio.jpg

Rinteen toisella puolella oli retkeily- ja luontoalue, jossa fillarit kävivät kääntymässä ja lähtivät hiljalleen paluumatkalle.

fillarit.JPG

Merimaisemat olivat upeat (joskin paikka paikoin ilmassa leijui sakeana kamala haju, kenties jokin levä?), ja matkan varrella fillari ja sen kaveri pysähtyivät hetkeksi näkymiä ihailemaan. Levähdyksen jälkeen jatkettiin kaupungin vanhalle muurille, jonka portista sujahdettiin sisäpuolelle.

Fillarit joutuivat odottelemaan alhaalla, kun kyytiläiset kapusivat muurin torniin. Puuportaita pitkin pääsi tornin huipulle asti, ja sieltä oli mukava tähyillä näkymiä. Ulkoapäin torni ei näyttänyt hirveän korkealta, mutta ylhäällä melkein huimasi. (Kyllä, kärsin lievästä korkean paikan kammosta, mutta en missään tapauksessa olisi jättänyt käymättä tuossa tornissa! ;) )

visby_portaat.jpg

visby_tornista

Visbyn varsinainen keskusta sijaitsee kukkulan laella, sinne vievän pitkän mäen fillari kulki taluttamalla. Aivan huipulla on moderni kauppakatu, jota reunustavat jotakuinkin samat ketjuliikkeet kuin suomalaisten ostareiden käytäviä. Siirtymällä toisesta muurin portista ulos pääsee kuitenkin taas idyllisen historialliseen tunnelmaan – siis arkkitehtonisesti, toki pikkukaduillakin oli Indiskaa sun muuta tuttua putiikkia. Niiden esillepanot olivat paikka paikoin, hm, yllättäviä :D

visby_nuket.jpg

Kaupallisen humputuksen vastapainoksi Visbyssä on runsasta kirkkotarjontaa. Sankta Maria -tuomiokirkon lisäksi keskiaikaisia rauniokirkkoja on lukuisia, ja mikä yllättävintä: monet niistä näyttivät olevan yhä käytössä! Ja mikäpä olisi tunnelmallisempi paikka esimerkiksi vihkimiselle kuin ruohopohjainen, avokattoinen, historiaa henkivä kivikirkko.

visby_stnicolai

visby_raunio2

Visbyssä sijaitsee myös kirjailijoiden ja kääntäjien  residenssi, Baltic Centre for Writers and Translators. Sitä piti ilman muuta käydä kurkistamassa, ja millaiselta paikalta se löytyikään!

visby_baltic.jpg

Residenssirakennus itsessään on melko vaatimattoman näköinen, mutta eihän noista ikkunoista ulkoseiniä katsella, vaan maisemia… Tuonne ehkä pitäisi joskus pyrkiä kirjoittamaan😎

visby_balticmaisema.jpg

Vaikka aikaa oli vain päivä, se oli mukavan pitkä, noin kello yhdestätoista iltakahdeksaan. Aikaa oli siis vielä reilusti, joten fillarit ottivat taas suunnan poispäin keskustasta, tällä kertaa etelän suuntaan. Etukäteen tehtyjä reittisuunnitelmia ei ollut, koko retki tehtiin ”minne nokka osoittaa” -meiningillä. Oli kiinnostavaa nähdä, että vain vähän matkan päässä historiallisesta Visbystä kohosi kerros- ja pientalolähiöitä, jotka olisivat voineet sijaita missä tahansa pohjoismaisessa kaupungissa. Uudisrakennuksia näytti olevan tekeillä paljon, liekö Visby paluumuuttoaluetta, vai ovatko vesiliikenneyhteydet niin hyvät, että varakkaat tukholmalaiset muuttavat sinne etätöitä tekemään?

Toftan viikinkikylä olisi kiinnostanut kovasti, mutta sinne on Visbystä matkaa sen verran, että muuhun tuskin olisi jäänyt aikaa. Moottoritien kyljestä kuitenkin lähti kevyen liikenteen tie, jonka kyltissä luki ”Tofta”, ja fillarit päättivät seurata sitä edes pätkän matkaa. Pian oikealle erkani merkitsemätön polku, ja sitä seuraten olimme äkkiä aivan oudossa maisemassa. Merituulia kestävät kuivat, sitkeät kasvit ja matalat puut vaihtuivat vehreään, sademetsää muistuttavaan kosteikkoon, jonka läpi vievää puista kulkusiltaa ympäröivät valtavalehtiset rämekasvit. Sieltä ei valitettavasti ole yhtään kuvaa, sillä kelpo rämeikössä asustaa tietenkin myös hyttysiä ja ne pistivät niin äkäisesti, että kyytiläiset polkivat reitin suosiolla yhtä soittoa läpi!

Rämeeltä putkahdettiin takaisin tuttuun, hiekkaiseen ja kallioiseen maisemaan. Matalan heinikon lomitse vei kävelytie, joka päätyi aivan fantastiselle maisemapaikalle.

visby_maisema.jpg

visby_maisema_satamaan.jpg

Kyytiläiset henkäilivät maisemien äärellä aikansa, kunnes mahan murina ajoi heidät takaisin kohti asuttuja alueita. Fillarit veivät heidät houkuttelevan näköisen paikan eteen, jota täytyy nyt oikein mainostaa: Crêperie & Logi. Siellä nälkä taltutettiin taivaallisen herkullisilla lätyillä ja uskomattoman hyvällä kahvilla. (Melkein teki mieli ottaa honung & cirton -lätystä valokuva, mutta en suostu kuvaamaan ruoka-annoksia ellei niissä ole jotakin kerrassaan ylimaallisen erikoislaatuista, vaikkapa paahtoleipään ilmestynyt Margaret Atwoodin kuva.)

Fillarit olisivat jaksaneet vaikka toisenkin päivän, mutta kyytiläisillä alkoivat jalat vähitellen painaa, ja lukemattomien uusien näkymien imeminen verkkokalvoille oli sekin vaatinut osansa. Rantareittiä koukaten suunnattiin siis takaisin laivalle, joka lähtisi muutaman tunnin päästä kotimatkalle. Mutta tänne pitää ehdottomasti tulla toistekin!🙂

visby_pienvene.jpg

 

Kiva kirja: Katoamispiste

katoamispiste_kansi.jpg

Joel Haahtelan Katoamispiste oli jälleen yksi monista kirjoista, jotka kiinnostavat kovasti, mutta olen tavallaan ”säästellyt” kokemusta sopivaan hetkeen. Sopiva hetki on yleensä se, kun kohtaan kirjan spontaanisti kirjaston hyllystä tai vaikkapa niistä kirjamessujen isoista myyntilaareista, joista voi löytää vähän vanhempiakin laatukirjoja.

Katoamispiste osui käpäliini kirjastosta, ja jälleen voi todeta että hyvää kannattaa odottaa🙂 Olen lukenut aiemmin Haahtelan Traumbachin, se oli erinomaisen eriskummallinen pienoisromaani, jonka outo tunnelma jäi viipyilemään mieleen. Tiedän, että aika moniakin kirjailijoita harmittaa muun tuotannon vertailu Siihen Tunnetuimpaan Teokseen, enkä nyt lähdekään näitä kahta rinta rinnan vertailemaan. Silti on sanottava, että Katoamispiste on vaikuttava romaani, vertasi sitä mihin hyvänsä.

Tarinan minäkertoja kohtaa sattuman kaupalla pariisilaisnaisen, joka on matkannut Suomeen etsimään kadonnutta ex-miestään. Sää on kehno, sateenvarjo rikki, ja kertoja päättää hetken mielijohteesta viedä naisen kahvikupilliselle. Samalla hän kietoo itsensäkin mukaan mysteeriin – ja se vuorostaan johtaa seuraavan mysteerin äärelle, suomalaiskirjailija Raija Siekkiseen, johon kadonneella miehellä on saattanut olla jonkinlainen suhde.

Ranskatar katoaa, mutta matkustajakodista löytyneiden vihjeiden avulla kertoja lähtee omin päin selvittämään tapahtumia. Hän jäljittää ihmisiä, jotka ovat tunteneet Siekkisen, paikkoja joissa tämä on asunut tai oleskellut. Tarinan unenomaiseen kudokseen lomittuu kertojan muistoja hänen omasta elämästään. Johtolankojen helminauha purkautuu kuljettaen kertojaa Raija Siekkisen elämän tapahtumapaikalta toiselle, Helsingistä Kotkaan, Siekkisen mökkisaarelle, ja lopulta Etelä-Ranskan Nizzaan.

Luettuani kirjan loppuun olin aivan mykistynyt. Haahtelan romaaneissa on jotain samaa kuin suuresti ihailemani Leena Krohnin teoksissa – vaikka ne kertoisivat nykypäivästä, teksti huokuu eräänlaista menneen maailman henkeä, ja mieleen nousevat kuvat muistuttavat enemmän film noir -elokuvaa kuin arkirealismia. Katoamispiste on vangitseva, hienosti kirjoitettu ja rauhallisesta kerronnastaan huolimatta mukaansatempaava romaani. Mikä ainutlaatuinen tapa kirjoittaa elämäkerta!