… Voi nimittäin osua näkemään maiseman, joka sopii täydellisesti työn alla olevaan tarinaan.

Novelliston Nuorten puheenvuoroissa:

Kielikuvilla ja riemukkailla sanavalinnoillaan Holopainen kuvaa lämmintä kesäpäivää ja maalaismaisemaa hyvin todentuntuisesti.

ja Satun luetut -blogissa:

Holopainen vangitsee novelliinsa täydellisesti kuuman lapsuuden kesäpäivän maalla.

Nostin siis korennon tikkuineen päivineen ylös.

Maailmaan tulo on rankkaa puuhaa, aluksi korento jaksoi vain kölliä vähän paksumman kepin päällä, jonka etsin sen alustaksi.

Aikaa kului, mutta vähitellen vastasyntynyt alkoi vahvistua ja jaksoi jo korjailla asentoaan.

Lähistölle laskeutui tämän tästä muita kookkaita korentoja ikään kuin tilannetta tarkkailemaan. Toivottavasti mielessä oli lemmenleikit eikä esimerkiksi uuden tulokkaan popsiminen parempiin suihin – ainakin isommilla sudenkorennoilla on kaiketi jonkin verran kannibalistisia taipumuksia.

Tadaa! Parin tunnin odottelun jälkeen siivet avautuivat, ja pikkuinen alkoi jo innokkaasti verrytellä niitä. Odotin vähintään yhtä innokkaasti näkeväni korennon ensilennon.

Mutta sitten läheisestä puusta kuului rapinaa, enkä malttanut olla kuvaamatta hiukan tätä puuhakasta metsäludetta. Ja kun hetkeksi selkäni käänsin, sillä välin korento oli lähtenyt maailmalle!

Luin oman Sonja-sarjani “taustatyöksi” erääseen projektiin, ja tämä oli itse asiassa ensimmäinen kerta ikinä, kun luin Kristallien valtakunnan, Noitien hovin ja Gae Bolgan kannesta kanteen (selaillut toki olen).
Täytyy tunnustaa että jonkin aikaa siirsin luku-urakan aloittamista, koska ajatus hieman ahdisti. Pelkäsin löytäväni suunnilleen jokaiselta sivulta sata asiaa, joista ajattelisin että voi ei, tämän ja tämän ja tämänkin olisi voinut tehdä ja sanoa niin paljon paremmin! Nykyisestä perspektiivistä katsoen olin nimittäin Kristallien valtakuntaa kirjoittaessani melkein täysi lapsi. Ja vaikka jotkut ihmelapset toki osaavatkin kirjoittaa suuria romaaneja, en todellakaan uskonut sitä itsestäni.
Toisin sanoen, pelkäsin tuntevani nolostusta ja häpeää oman tekstini äärellä, eikä se ole mikään kiva tunne.

Lopulta oli vaan pakko istahtaa alas ja ryhtyä lukemaan. Onneksi pelkoni osoittautuivat turhiksi, vaikka tietenkin on selvää että nyt tekisin joitakin asioita toisin. Esimerkiksi tällaisia plussia ja miinuksia nousi mieleen:

+ Teksti kulkee. Sonja-sarjassa on sellaista kerronnan selkeyttä joka minua miellyttää. Pipertävän pikkutarkkaa kuvailua vältetään, mutta siitä huolimatta tapahtumista saa selkeän kuvan ja tarina etenee sujuvasti. Nämä ovat sellaisia kirjoja, joista olisin itse varmasti tykännyt varhaisteini-iässä. Ja itse asiassa tuo selkeys on eräs asia, jonka nyt haluaisin oppia uudelleen.

- Olen käyttänyt mahdottoman määrän kliseisiä idiomeja ja vertauksia. Ei nähdä nenää pitemmälle, satulassa ollaan kuin perunasäkki, ei olla eilisen teereen poikia ja niin edespäin. Argh, ja tupla-argh varsinkin kun tämä on sellainen seikka, josta itse nykyään annan raippoja kirjoittajaoppilaille >_<
(Toisaalta Kristallien valtakunta on kohta 20 vuotta vanha, ja [toiveikkaasti] ajattelin että ehkä nuo eivät silloin olleet niin valtavan kuluneita… Ja ehkä kustannustoimittajakin olisi muuten puuttunut niihin tiukemmin. Seliseli.)

+ Olen mielestäni onnistunut aika uskottavasti inhimillisyyden kuvaamisessa ja välttänyt “supersankari”-meininkiä. Vaikka Sonja on määrätietoinen ja selviytyy monista tilanteista, osa pelastuksista on lähinnä moukan tuuria, ja Sonjalla on myös pelkoja, heikkouksia ja suuria epävarmuuden hetkiä.
Toki ääripäitäkin on, etenkin kahdessa ensimmäisessä kirjassa pahikset on pahiksia ihan vaan ollakseen pahiksia. Kolmannessa tarinassa jo muutaman “pahan” hahmon motiiveja avataan inhimillisestä näkökulmasta (vaikka on siinäkin yksi varsinainen pahisten pahis! ).

- + Tämä on sekä plussaa että miinusta: Käännekohdissa on paikoitellen pakahduttavaa dramaattisuutta, suuria tunteita. Ne(kin) ovat omalla tavallaan kliseisiä, mutta myös tarinoiden arkki-ilmiöitä – kohtalon määräämää rakkautta, kuolemaa, petosta… Ja kun näin itseni ~20 vuotta sitten näpyttelemässä innoissani noita suuria kohtauksia, ajatus oli melkein hellyttävä

Vapun jälkeen on ollut vaikea löytää aikaa tai keskittymiskykyä kunnon kirjoitussessioille, ja nyt alkaa päässä tuntua siltä että kirjoituslihakset kaipaisivat totista toimintaa. Ideoita on putkahdellut useitakin, muutama hyvinkin kehityskelpoinen. Mikä parasta, edellinen romaanimittainen käsikirjoitus on vaiheessa joka on minun voimieni ulottumattomissa, joten voin novellien rinnalle aloittaa ihan uuden pitkän tekstin. Nyt vain pitäisi kyetä päättämään, mihin ideaan tartun ensimmäisenä!

Eikä siinä kaikki! Liekö kyseessä jokin Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanissa Lumikko ja yhdeksän muuta esiintyneen kirjaruton tyyppinen virus, mutta nyt olen Hannu Holopainen myös Turun kansallisen kirjakaupan, Booky.fi:n sekä Suuren suomalaisen kirjakerhon tiedoissa.

Ehkä tämä on pelkästään hyvä juttu. Paljon puhutaan siitä, että naiset lukevat sekä naisten että miesten kirjoittamia kirjoja, mutta miehet suosivat selvästi enemmän miesten kirjoittamia kirjoja. Jospa nyt Ilmeetön mies löytäisi mieslukijoitakin tällä vippaskonstilla, joka ei edes ole itse masinoimani!

- Erään ystävän elämäntilanne ja suurenmoinen urheus pistää kyllä omia pikkuasioiden napinoita hetkellisesti perspektiiviin.
- Napinointia laannutti sekin, kun ihana Kirjastoapurahalautakunta ilmoitti antavansa minulle novellin- ja ehkä vähän muidenkin juttujen kirjoitusaikaa. Kiitos!
- Vappuaatto oli superkiva, terassikauden avaus (korvaläpät vappuhatun alla, talvitakki & pitkät kalsarit) ynnä musikaaliset pippalot, ei kuitenkaan kohtuutonta röpötystä vaan paljon blandista ja ajoissa nukkumaan.
- Hyvä niin, koska vappupäivän aamuna eräs läheinen ihminen joutui sairaskohtauksen takia sairaalaan.
- Nyt tässä elellään pienoisessa poikkeustilassa, joka toivottavasti alkaa pikkuhiljaa kääntyä takaisin kohti normaalielämää.
- Ja onneksi sentään kesä on aivan kynnyksellä, näin västäräkin jo viime viikolla!

Kirjoittelen jotain järkevämpää kunhan stressinhulina taas antaa vähän selkeämmille ajatuksille tilaa. Siihen asti: lukekaa paljon hyviä kirjoja!

Antoisaa lukuviikkoa kaikille!