Valopilkku epävarmuuden keskelle + 11 vastausta Ankille

Olen vellonut epävarmuudessa käsikirjoitukseni kanssa, juuri sen saman jonka ensimmäisten versioiden kanssa oli melkoisia alkuvaikeuksia. Tarina sai lopulta kokonaan uuden muodon, ja samalla oma fiiliskin alkoi kohentua – tuli viimein se tunne, että tästä voi ehkä kehkeytyä jotain hyvää.

Sain ensimmäiseltä koelukijalta positiivista palautetta, ja hänen mukaansa ainakin yksi tärkeimmistä tavoitteistani täyttyi: teksti on sujuvaa ja sitä on kevyt lukea. Lähetin kässärin sähköisessä muodossa myös kustannustoimittajalleni aivan alustavasti nähtäväksi, ja kuten olin uumoillut, se ei ollut hänen tyyliään ollenkaan. Hän oli kuitenkin näyttänyt tekstiä kollegalleen, jolta tuli myös tuo mieluinen kommentti, että teksti vetää hyvin. Muu palaute kuitenkin paljasti, että toinenkaan kustannustoimittaja ei ollut aivan löytänyt tarinasta “sitä juttua”. Olen toki sitä mieltä että jokaisella lukijalla on oikeus tulkita lukemaansa oman näkemyksensä läpi, mutta kun kyseessä on henkilö jonka kanssa mahdollisesti työstäisin tarinaa julkaisukuntoon, on oleellista että juuri se henkilö ymmärtää mitä ajan takaa.
Olen siis hieman jännän äärellä sen suhteen, löydänkö tarinalle julkaisijaa, mutta oma kustannustoimittajani kyllä vannotti laittamaan viimeistellyn version ensimmäisenä Karistolle.

Tekstiin on tutustunut toinenkin koelukija, ihminen jonka näkemykseen luotan vahvasti ja joka on paitsi lukenut paljon, myös työnsä puolesta kulttuurin tuntija. Tarkempi analyysi tulee myöhemmin, mutta alustavat palauteviestit olivat valtavan rohkaisevia! Ja niin ilahduttava, että lainaan tähän muutaman kommentin:

- Huh, hyvä ja hauska ja pelottava kirja.
- Nykyisen työmenon tarkka ja raaka kuva.

Ja tämä tuntui kaikkein hienoimmalta:

- Ohittaa genret.
- … ei mene lokeroihin.

Lokeroinnin vaikeus ja tekstin hämmentävyys voi olla kaupallisesta ja ehkä taiteellisestakin näkökulmasta pikemmin hankala kuin hieno asia, mutta silti olen riemuissani. Uskallan jopa uumoilla, että jos tämä tarina näkee päivänvalon kirjana, se saattaa poikia samankaltaista palautetta kuin Ilmeetön mies, josta kuulin tulkintoja laidasta laitaan ja monet lukijat olivat kerrassaan hämmennyksissään – jotkut hyvällä tavalla ja toiset taas ei niin hyvällä, mutta hämmennyksissä yhtä kaikki! Ehkä joskus tulevaisuudessa joku kirjallisuudentutkija toteaa, että Holopainen oli aikaansa edellä

Teksti on nyt saanut levätä jonkin aikaa ja olen sillä välin keskittynyt vain lyhyisiin tarinoihin, mutta tänään tulostin kässärin ja huomenna aloitan seuraavaan editointikierroksen. Nyt jo jännittää…

Sitten toiseen asiaan, eli Ankin heittämään haasteeseen Itse asiassa vastasin lähes samankaltaiseen äskettäin, joten vastaan tässä nyt vain Ankin 11 kysymykseen:

1. Millaisen kirjan kirjoittaisit, jos osaisit?

- Superduper-bestsellerin. Mutta mieluiten semmoisen, jossa ei ole vampyyreja

2. Oletko niitä ihmisiä, joilla leipomukset, askartelut yms. projektit menevät kuten Strömsössä vai päinvastoin?

- Ei mee kuin Strömsössä… Aina joskus yritän askarrellapaskarrella jotain hienoa, sitten menee hetkessä hermot kun ei heti tule valmista ja kyllästyn ja alan oikoa, ja lopputulos on jotain ihan muuta kuin se henkeäsalpaavan upea luomus joka mielessä väikkyi.
Ehkä noloin esimerkki on hääonnittelukortti, jonka sitten räpeltämisestä ärtyneenä vieläpä epähuomiossa tökkäsin kuoreen ja postiin. Seuraavana aamuna teki mieli rynnätä Aku Ankkana postilaatikolle penkomaan, jos vaikka saisi ongittua sen vielä pois

3. Jos sinun pitäisi lahjoittaa iso summa johonkin apua tarvitsevaan kohteeseen, mihin lahjoittaisit?

- Luonnonsuojeluun.

4. Mikä on oudoin tilanne, johon olet joutunut?

- Hitsi, semmoisia pieniä arkisia omituisuuksia tulee vastaan aika useinkin, mutta niitä ei aina muista. No vaikkapa semmoinen, kun katselin rannalla kuinka koirani seilasi omin päinsä soutuveneellä järvelle. Silloin kävi mielessä, että mulla on kyllä todella omituinen koira.
(On varmasti oudompiakin, mutta tää nyt näin äkkiseltään putkahti mieleen.)

5. Onko suhteesi syömiseen, ruokaan ja herkkuihin rento ja vapautunut vai ei?

- Vähän liiankin rento ja vapautunut Mutta olen sitä mieltä, että syyllisyys lihottaa enemmän kuin kalorit.

6. Mikä on lempiherkkusi?

- Suklaa.

7. Onko sinulla jonkinlaista “elämänfilosofiaa” (esim. “Kaikki järjestyy lopulta”)?

- “Mitä sitten?”

8. Mitä positiivista on tapahtunut viimeisten seitsemän päivän aikana?

- Sain todella innostavaa palautetta kässäristä (kts. yllä)

9. Noudatatko tarkasti hyviä elämäntapoja vai oletko “rentoilija”?

- Ks. vastaus 5. Harrastan tosin aika paljon liikuntaa, mutta en terveysintoilun takia vaan lähinnä vain siksi, että tykkään liikkua.

10. Onko sinulla jokin pieni suuri taito (esim. viheltäminen, muffinssien tekeminen, riippuliito…)?

- Osaan heiluttaa korviani.

11. Mihin huomiosi kiinnittyy, kun tapaat uuden ihmisen?

- Siihen mitä hän sanoo.

Sarja sarjan takana

Ilman Thief-pelisarjaa ei luultavasti olisi myöskään Syysmaa-sarjaa.

Entä jos sitä vaan kylmästi laskelmoisi?

Tuossa vähän alempana vastasin 11-haasteessa kysymykseen “Minkä kirjan olisit halunnut kirjoittaa?”, että olisin mielellään kirjoittanut Harry Potterit ja sen jälkeen elänyt vapaan kirjailijan elämää niistä saatujen tulojen varassa.
Vastaus oli tietenkin hyymörimielessä murjaistu, mutta aloin tässä pohtia, että olisikohan mahdollista kirjoittaa jotain itselleen ei-ominaista ihan vain rahoittaakseen sillä muun kirjoittamisensa?

Tietenkään suomenkielisen kirjan suurmenestyksestä ei koskaan ole mitään takeita ja lähtökohtaisetkin mahdollisuudet ovat mikroskooppisen pienet, mutta ohitetaan nyt tämä logiikkakuoppa mielikuvituksen voimin. Pelataan silti sinne varman päälle eikä oleteta, että menestysteos olisi jotain Puhdistuksen tapaista, vaan lajeja joista löytyy useitakin hyvin myyviä kirjoja ja sarjoja.

Mitä jos kirjoittaisin vampyyriromantiikkaa? Ei vain nuoret, vaan myös aikuisemmat lukijat näyttävät tänäpänä imevän sitä ahnaasti kuin verta kaulavaltimosta.
Entäs tarinan kaava? Vaikka aihe ei ole sinänsä konservatiivinen, asetelma usein on semmoinen, että vampyyri/ihmissusi/muu pömmäjäinen on miespuolinen, joka rakastuu itseään heikompaan ja avuttomampaan ihmisnaiseen. Sen sijaan että pistäisi tyttösen parempiin suihin – koska ihmisethän nyt ovat näille otuksille enemmän siellä ruokaympyrän kuin lemmentunteiden puolella – yliluonnollinen sulhomies haluaakin suojella ja pussailla tätä ilman sarvia ja hampaita. (Vampirismin metaeroottisuuden myötä touhussa tosin ehkä käytellään välillä vähän hammastakin.)

Tai jos kirjoittaisi pikkutuhmaa kotirouvapehmopornoa? Ei tarvita viittäkymmentä sävyä, kaksi riittää: Heikko, avuton ja mielellään myös kokematon ja/tai eroottisesti estynyt naisihminen, vastasävyksi häikäisevän komea, itsevarma, monipuolisesti kokeilunhaluinen maailmanmies. Loput tarinasta onkin estyneen naisen taivuttelua, neitseellistä punaposkista häpeää kun keho leimahtaa hurjaan himoon ja “Ei-ei-ei, OIH KYLLÄ!” -tyyppistä itsensä löytämistä. Ja kun naiskohderyhmälle kirjoitetaan näinkin primitiivisestä asetelmasta käsin, tietysti myös rakkaus astuu kuvioihin ennen pitkää, koska kunnollinen tyttöhän voi pysyä seksuaalisten kokeilujen jälkeen kunnollisena vain menemällä naimisiin pervoilukaverinsa kanssa.

Eikös kuulosta helpolta kuin heinänteko? Mikäs siinä vaikka uhraisi vuoden pari urastaan kirjoittamalla kirjallisuutta, jota ei itse edes kestä lukea? Hyvällä tsägällä (ja nyt taas palataan siihen vahvan mielikuvitukselliseen jossitteluun) siitä tulisi maailmanmenestys, joka takaisi toimeentulon ainakin seuraavaksi 100 vuodeksi

Sitten tömähdetään maanpinnalle. Niin, mikä estää ainakin kokeilemasta? Kyllä kai kuka tahansa osaa räpeltää yksiulotteista hirviöteini-ihmissuhdedraamaa tai Harlekiinia pienillä piiskausmausteilla?

Ongelma 1: Ei kuka tahansa osaa. Vaikka nämä ovat lajeja joiden äärellä en itse jaksa viettää aikaani, myönnän auliisti että ne vaativat osaamista siinä kuin kaikki muukin kirjoittaminen. Väittäisin, että kököimmänkin* kirjan kirjoittaja on saanut tekstinsä aikaan vain sillä voimalla, joka ajaa kaikkia kirjoittajia: uskomalla omaan tarinaansa, antautumalla sen vietäväksi ja nauttimalla siitä itse.
Ehkä on niitäkin kirjailijoita, jotka voivat kirjoittaa pitkän tekstin johon eivät hetkeäkään usko, mutta veikkaan että he ovat harvassa.

Ongelma 2: Tarina ei riitä, tarvitaan myös massiivinen onnenpotku ja tehokas markkinointikoneisto. Yhtä supersuosittua vampyyrikirjaa kohden on tuhat ei-niin-suosittua, ja taitaa olla pitkälti kosmisen arvan varassa, mitkä nousevat ylitse muiden. Asiaa kieltämättä auttaa, jos sattuu saamaan heti kättelyssä rahantuoksuisen markkinoinnin taakseen, jonka avulla kirja ehkä on myyty niin ulkomaisille kustantamoille kuin elokuvantekijöillekin jo ennen kuin ensimmäistäkään kappaletta on kirjakaupan hyllyssä.
On siis edelleen suuri mahdollisuus, että käsikirjoitus palautuu joka paikasta hylsynä takaisin, ja vaikka se julkaistaisiin, se saattaa tussahtaa maailmaan kuin äänetön suolikaasunpurkaus ja kadota ohikiitävän tuoksahduksen jälkeen samaan Saharaan kuin suurin osa kirjoista.

Ongelma 3: (Takaisin mielikuvitukseen.) Jos kirjasta tuleekin jättimenestys, mitä se tekee kirjoittajalle, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin?
Onko sen jälkeen menestysteoksensa vanki, kustantamo hylkää ns. vakavammat käsikirjoitukset ja vaatii lisää myyvää kamaa? Tai vaikka saisi jatkettua uraansa palaten aiempaan, oikeasti omaan tyyliinsä, peilattaisiinko seuraavia teoksia – hyvässä tai pahassa – ikuisesti siihen yhteen, jolla kirjailija on laajaan tietoisuuteen noussut?
Ja pystyisikö edes enää kirjoittamaan kuten ennen, kun on kertaalleen niin sanotusti myynyt kirjoittajansielunsa rahan ja markkinoiden ikuisesti nälkäiselle pedolle?

Kuka tietää? Ja uskaltaisiko joku kokeilla? Minä en, mutta toisaalta en varmasti edes kykenisi

* Jotten kuulostaisi karsean ylimieliseltä, muistetaan että kökköys on subjektiivista. Saa vapaasti tulla sanomaan että minun kirjani ovat kökköjä.