Pää vasta puolillaan

Opetuskeikka on tältä erää ohi, mutta kylläpä se vetikin nupin tyhjäksi. Tykkään kyllä opettamisesta ja oppilaatkin olivat tosi mukavia, mutta koska olen perusluonteeltani pikemminkin tarkkailija kuin osallistuja tai johtaja, intensiivikurssin (6 päivää ja 5 tuntia päivässä + valmistelut) intensiivinen läsnäolo vei aivoenergiaa suuret määrät. Vertauksen vuoksi mainittakoon, että esimerkiksi 2-3 päivän kirjamessuilla hengailun jälkeen pääkoppani vaatii palautuakseen vähintään yhtä monta päivää erakoitumista, mieluiten viikon.
Heti opetuksen perään perjantaina oli Kirjan aika -festarien esiintyminen, joka meni kaiketi ihan kohtuullisesti, vaikka näin jälkikäteen ajatellen taisin porskuttaa jo jonkinlaisen autopilotin varassa. Keikalle piti tehdä runo, ja torstai-iltana päkistelin haikueditorin äärellä. Sain aikaiseksi kaksi kesä-aiheista haikua:

Tuuli odottaa
Pidättää hengitystään
Helteinen päivä

Pöly ilmassa
Varvastossujen läpse
Jäätelöauto

Matalin aita ja sitä rataa, mutta enempää en saanut tiristettyä… Onneksi yleisö sai nauttia myös pitemmistä runoista, Timo Saarto oli luonut tunnelmarikkaan triptyykin ja Paulus Maasalon oodi juurihoidolle oli aivan hulvattoman hauska

Viikonloppu meni ulkoillen, leväten ja voimia keräten. Nyt pitäisi orientoitua taas Syysmaahan, mutta vaikka ihanan syksyinen sääkin on puolellani, tuntuu että ihan vielä ei taida uutta tekstiä irrota. Mahtaisiko pyörälenkki sateessa virkistää aivot?

Lauteille

Alkaahan se kirjasesonki olla käsillä myös, banaanikärpästen lisäksi. Ensi viikon perjantaina eli 26.8. on ensimmäinen häppeninki, Kirjan aika Hämeenlinnassa, jossa istahdan lavalle Kariston kirjoituskilvan voittajakolmikon kanssa (linkistä löytyy hienot kirjavideot voittajateoksista).
Kirjan ajan esityksemme otsikkona on Tarinan takahuoneessa, sinne pitäisi väkertää myös runo ja lausua se yleisölle, huu Saa nähdä mitä mieleen putkahtaa…

Kariston kirjasyksyn avajaiset on tuota seuraavalla viikolla. Se tosin ei ole avoin yleisötilaisuus, mutta siitä täytyy mainita sen verran, että meille kirjailijoille ja kuvittajille on ennen varsinaisen tilaisuuden alkua järjestetty omaa ohjelmaa otsikolla Rentoutta esiintymiseen. Kivaa, että kustantaja satsaa myös kirjailijoidensa esiintymistaitoihin, vaikka ainakaan minun sopimuksiini ei edes ole kirjattu mitään vaatimuksia esiintymisistä

Sitten ovat tietenkin perinteiseen tapaan kirjamessut Turussa ja Helsingissä.
Turussa esiinnyn tämän hetkisen tiedon mukaan Fiore-lavalla perjantaina 30.9. klo 11.30 Kirsti Ellilän ja Hanna van der Steenin kanssa.
Helsingin messuilla puolestaan jaan valokeilan Terhi Rannelan ja Anneli Kannon kanssa Louhi-lavalla perjantaina 28.10. klo 16.30.

Lisäksi sain juuri esiintymiskutsun mökkikaupunkiini Mikkeliin, jossa avataan uusi, kuulemma erityisesti nuorille suunnattu Kalevankankaan kirjasto. Esiinnyn kirjaston avajaisviikolla 19.9. klo 18, ymmärtääkseni tämä on avoin yleisötilaisuus.

Nähdään!

Se on taas sesonki

No en tietenkään tarkoita kirjasesonkia, senkin hassut, vaan banaanikärpäs-sesonkia

Jengi voihkii ja valittaa kun keittiössä on banaanikärpäsiä, millä ne saisi tapettua?
Kysyn että miksi ne pitäisi tappaa, no kun hyi yöks ne on vaan niin ällöjä.
Sitten viritellään hikipäässä Fairylla terästettyä limsaa ja toivotaan että banaanikärpäset häviää, puunataan ja siivotaan ja jäkätetään puolisolle tai jälkikasvulle kun omenankara unohtuu tiskipöydän reunalle.
Ja banaanikärpäsiä piisaa. Niiden tuhoamisyritykset ovat suunnilleen yhtä älyttömiä kuin äskettäin Iltaläpyskässä näkemäni ohje myyräkuumeen välttämiseksi: Nitistä myyrät loukuilla. Tepsii varmaan todella hyvin mökillä, joka on keskellä metsää – sieltä ei myyrät loukuttamalla lopu. Mutta tappaminen näyttääkin olevan monille ihmisille ensimmäinen päähän juolahtava ratkaisukeino vähän joka ongelmaan.

Ilmainen vinkki: Älä stressaa! Banaanikärpäset ovat täysin harmittomia! Niitä on tietyn aikaa ja sitten ne häviävät itsestään!
Ja jos geneettisesti ajatellaan, ne ovat oikeastaan meidän lähisukulaisia Aika söpöjä myös, kun tarkemmin katsoo: