Paluu liikkuvaan aikaan

Mökillä aika lakkaa olemasta, en juuri vilkaise kelloon (paitsi jos pitää ehtiä kaupalle menevään bussiin) vaan elän tässä ja nyt -rytmissä. Syön kun on nälkä, nukun kun nukuttaa, kirjoitan kun kirjoituttaa, siinä välissä nakuttelen irtoavan naulan, käyn soutelemassa, uin, kannan saunaan vettä tai vain istun verannalla ja katselen järvelle. Netistäkin irtauduin aika hyvin – vilkaisin juttuja ohimennen lähinnä sähköpostien tarkistuksen yhteydessä – ja uutispaastoa pidän aina kesällä mökkikauden ajan. Norjan joukkomurha ja nuortenmiesten p**unsaannin tai -saamattomuuden pohdinnat ovat menneet aikalailla ohitse. En aio nytkään kommentoida noita aiheita, eiköhän niistä tärkein ole jo muiden toimesta sanottu.

Nyt olen siis takaisin kaupungissa ja kello kulkee taas. Tässä kuitenkin vielä muutamia mökkimuistoja:

Tiskaaminen jäi sikseen, kun mahtava herhiläinen teki visiitin verannalle. Suuresta joukostaan huolimatta saksanampiaiset tuntuivat kunnioittavan tätä jättiläistä – yhtäkään saksanampiaista ei näkynyt lennossa, pienet naamat vain kurkkivat pesän aukosta: “Joko se meni? Onko se vielä siellä?”
Kuva on valitettavasti vähän kehno, koska en ihan lähelle uskaltautunut Mutta ehkä siitä saa jonkunlaisen mielikuvan herhiläisen koosta.

Tätä otusta en löytänyt Ötökät-kirjasta, mutta pieni ja söpö oli, ja kauniin hohtavan vihreä.

Paparazzin häälyminen alkoi kuitenkin ujostuttaa, joten heppu ryömi lehden alle piiloon

Heinäsirkka kuuluu heinäkuuhun.

Sisiliskoja on valtavasti tänä kesänä. Tämä häntänsä kertaalleen menettänyt oli todella utelias tapaus, se kiipeili koivunrunkoa ylös ja pyrki verannallekin moneen otteeseen.

Tässä poseeraa kaunotar, jonka nimesin Pitkähännäksi (häntä ei mahtunut edes kuvaan kokonaan).

Aamu-unisena kävelin naama edellä ristilukin ansalankaan. Se oli niin vahva, että hyvä kun en kellahtanut selälleni! Verkon pääjehukin löytyi läheisen pikkumännyn oksalta

Illasta aamunkoittoon

Pikkuelämää

Kovaa peliä ampiaispesässä: Aluksi verannan ampiaispesää väkerteli sellainen keskikokoinen, keltainen “perusampiainen” (eli tämmöinen), ja niitä oli joko vain yksi tai ainakin hyvin vähän, koska näin aina vain yhden kerrallaan.
Eräänä päivänä pesästä kuului kauheaa rähinää ja pörinää, myöhemmin löysin sen keltaisen taviksen kuolleena verannalta. Sen jälkeen pesässä on touhunnut isompi lauma vähän pienempiä, tummempia amppareita. Epäilen niitä saksanampiaisiksi (vaikka ne ovatkin vähän eri näköisiä kuin tuossa Wikipedian kuvassa), sillä ne ovat aivan työhulluja, pesä kasvaa silmissä.
Isommasta määrästä huolimatta ne tuntuvat huolettomilta naapureilta – tavallinen ampiainen on laiska rakentamaan, mutta sitäkin kärkkäämpi tunkemaan verannan pöydällä oleviin limulaseihin, oluttölkkeihin, voileipiin, mansikoihin jne. ja usein ne jostain syystä hinkuvat myös mökkiin sisälle. Nämä pienemmät vaan lentävät hävittäjänkaltaisen rraaauuunn-äänen säestyksellä töihin ja taas takaisin, eivätkä tunnu piittaavan tuon taivaallista muista verannalla oleskelijoista.

Tämä koivunlehtiin hentoisen verkkonsa rakentanut dude tai dudette on niin pikkuruinen, että pokkarikameran tarkennus ei meinannut riittää. Hassua, se näyttää ihan poikaselta vasta, mutta verkko on jo kasassa!

Laiturissa asustaa taas rantahämähäkki, joskin tällä kertaa aika pieni. Ärhäkkä se kyllä on – laitoin kokeilumielessä pienen tikunpätkän sen eteen, ja siinä kun muut hämähäkin kipaisevat piiloon pienestäkin liikkeestä, tämä ampaisi suoraan tikkuun kiinni.

Tämä mötikkä on varmaankin joku susihämähäkkilaji, mutta enpä ole ennen moista nähnyt.

Sisiliskon poikanen viihtyy päivää paistattelemassa vanhan puretun mökin betonirappusella. Se on niin pieni ja söpönen, että annoin sille nimeksi Fifilisko